Leave a comment

Tuhkasta noussut, osa 2: Vakaalla pohjalla

 

Manageri Stuart Rome kotijoukkueen pukukopissa.

Manageri Stuart Rome kotijoukkueen pukukopissa.

Tuosta hetkestä on nyt kahdeksan vuotta.

— Täällä tehtiin mahtava työ, että uusi seura saatiin jalkeille, Stuart Rome kiittelee.

Gretna aloitti kuudennen sarjatason East of Scotland Leaguesta. Nyt se pelaa Lowland Football Leaguessa, Skotlannin viidennellä sarjatasolla.

— Ikään kuin Englannin Konferenssissa, manageri vertaa.

Nousu ylemmäs on vaikeaa.

Kauden päätteeksi Lowland Leaguen ja Highland Leaguen mestarit pelaavat playoffit, joiden voittaja pelaa karsinnat Kakkosliigan viimeistä vastaan. Voittaja saa paikan Kakkosliigaan eli Jalkapalloliigan alimmalle tasolle.

Gretna ei haaveile tällä kaudella nousukarsinnoista, sillä seura on tällä hetkellä sarjan ylemmässä keskikastissa. Sarjakärki Edinburgh City on karussa kaikilta muilta ja jo käytännössä varma karsija.

Suunta on silti selvä. Liigaan on hinku palata. Mukana ei olla pelkästä osallistumisen ilosta, ei suinkaan. Seura janoaa voittoja, nousua, menestystä.

Ehkäpä kuitenkin terveemmällä tavalla kuin Brooks Mileson janosi.

 

DSCF2158

Detalji stadionilla.

Kesken juttutuokion Stuartin puhelin soi. Toisessa päässä joku entinen valmennettava kyselee, mitä vaaditaan, että saa pysyä ammattilaisfutaajien pelaajajärjestön Professional Footballers’ Associationin jäsenenä.

Nykypelaajien ei tarvitse vaivata päätään tällaisilla asioilla.

Gretna FC oli viimeisinä vuosinaan täynnä kokeneita liigajyriä, mutta nyt joukkue on kauniisti sanottuna täynnä nuoruuden intoa. Ryhmässä ei ole ainuttakaan pelaajaa, joka olisi pelannut urallaan ammattilaisena.

— Hei, haluamme pelata hyvää futista, mutta sille on paikkansa ja aikansa. Kun joukkue on nuori, niin yritämme joskus liian nättiä, kuvailee Rome.

— Ei aina voi pelata virtaavaa futista. Taktiikan pitää elää tilanteen mukaan.

Pelaajille sentään maksetaan pieniä korvauksia, toisin kuin valmennusryhmälle ja muille taustoille. He ovat puhtaita talkoolaisia.

Pari pelaajaa on jo edennyt Gretnasta ylemmille tasoille. Parhaiten on pärjännyt laituri Daniel Carmichael, joka pelasi Gretna 2008:ssa seuran perustamisen jälkeen ja edustaa nyt Hibsiä. Gretnassa lainalla käynyt hyökkääjä Gavin Reilly pelaa nyt Heartsissa, ja toinen ex-lainamies Steven Black pelaa nykyisin Kakkosliigan Annanissa.

Kovin Gretna 2008:aan liitettävä nimi on Matthew Le Tissier. Southampton-legenda nimettiin seuran kunniajäseneksi sen jälkeen, kun “Le Tiss” kävi valmentamassa Gretnan junioreita ja piti näkemästään.

 

DSCF2147

Apulaismanageri Barry Graham tarkistamassa leikkuutyönsä jälkeä.

Uudelleen syntynyt Gretna on oikeastaan nyt aika tukevalla pohjalla.

Esimerkiksi olosuhteet ovat kunnossa. Stadionille mahtuu enemmän katsojia kuin tarvitsee, pukuhuoneet ja muut yleiset tilat ovat pienet mutta ajavat asiansa, ja vaikka maalipinta on rapistunut vähän siellä ja täällä, kaikki on hyvässä käyttökunnossa.

Erityisen hieno on kentän kastelujärjestelmä.

Kun alkuperäinen Gretna FC hyväksyttiin Jalkapalloliigaan, Mileson asennutti ensi töikseen kentälle uuden sadetusjärjestelmän.

Stuart Rome esittelee systeemiä ylpeänä, vaikka rivien välistä on aistittavissa tunne siitä, että järjestelmään kuluneet muutaman sata tuhatta puntaa olisi voinut käyttää muuhunkin.

— Tämä on samanlainen kuin Old Traffordilla. Vesipisteitä on 25, ja jokaista ohjataan tietokoneella. Voi valita vain tietyt sadettimet, jos haluaa.

Järjestelmällä on puolensa ja puolensa.

— Kastelun saa myös ajastettua. Kerran kävikin niin, että aamuseitsemän sijaan systeemi meni päälle iltaseitsemältä. Viereiseen rakennukseen bingoamaan menneet vanhukset kastuivat läpimäriksi, pyörittelee Rome.

— Ja tyttäreni, joka asui tuossa aidan toisella puolella, valitti, että pyykit kastuvat, jos tuuli on vähänkään sinne päin.

Ei silti hullumpi systeemi stadionilla, jolta löytyy vajaat tuhat istumapaikkaa ja kaikkiaan tilaa kahdelle tai kolmelle tuhannelle katsojalle.

Tällä kaudella Gretna on vetänyt katsojia 200—250:n haarukalla.

— Tilaa on, sanoo Stuart esitellessään pääkatsomon pientä vip-osastoa.

 

DSCF2166

Raydale Park.

Gretna pelaa taas kotistadionillaan, mutta ensimmäiset kuukaudet se pelasi naapurikaupunki Annanissa.

— Kun palasimme tänne, ruoho oli metrin korkuinen, sanoo Rome ja näyttää kädellään mallia.

— Kun se ajettiin, pohjalla ei ollut mitään. Nothing. Täysin kuollut maaperä. Siinä silti pelattiin.

Nyt on eri ääni kellossa.

— Katsohan tuota kenttää, Stuart sanoo ylpeänä viittoillen kohti viheriötä, jonka apulaismanageri Barry Graham on juuri saanut leikattua.

Kenttä on kieltämättä kiitettävässä kunnossa. Tasainen, vihreä, sileä ja siisti.

— Eikö ole hieno! Ja kun ajattelee, minkälainen talvi täällä on ollut…

Talvi on ollut sateinen. Skotlannin eri sarjoissa on jouduttu siirtämään lukematon määrä otteluita siksi, että kentät eivät kertakaikkiaan ole olleet pelikunnossa.

Raydale Park on ollut, koska sillä on niin vähän käyttöä.

— On luojan lykky, että meillä on vain yksi joukkue. Tai, no, sekin on kaksipiippuinen juttu. Olemmehan ehta community club, Rome korostaa taas.

 

Gretnan voimamiehet. Father Bob nelikosta oikealla alhaalla. Photobombaamassa allekirjoittanut.

Gretnan voimamiehet. Father Bob nelikosta oikealla alhaalla. Photobombaamassa allekirjoittanut.

Yhteisö voi olla pieni, mutta uusi Gretna haluaa olla sen kiinteä osa. Juniorijoukkeita on muutama — seitsenvuotiaista 13-vuotiaisiin — mutta niiden määrä lisääntyy sitä mukaa kun vanhimmat siirtyvät seuraavaan ikäluokkaan. Junioreita on kaikkiaan noin 90.

Junioreita ja ikämiehiä.

— Bob! Bob, tänne! Tänne nyt!

Apulaismanageri ja kentänhoitaja Barry Graham viittoilee huoltorakennuksen suuntaan. Iäkäs mies klenkkaa kohti päätyrajaa, johon olemme pysähtyneet Barryn ja Stuartin kanssa mutustelemaan seuran nykytilaa.

Gretna 2008 voi olla nuori seura, jolla ei nimellisesti ole mitään tekemistä Gretna FC:n kanssa, mutta perintö sitoo kaksi seuraa yhteen.

Seura voi olla pieni, mutta historia on suurta — riippumatta siitä, mitä on tullut saavutettua.

— Hän on Father Bob, esittelee Stuart.

— Uskomaton kaveri. Hän on täällä viiden—kuuden aikaan aamulla, laittelee kylttejä paikalleen, rakentelee sitä ja tätä.

Kukaan ei juuri nyt muista Father Bobin sukunimeä, enkä ehdi itsekään sitä kysyä. Bob täyttää kohtapuolin 80 vuotta, ja vaikka miehen järki leikkaa, niin kuulo jo vähän prakaa. Pitää keskittyä olennaiseen.

Hommat pitää tehdä kun hommat pitää tehdä, sanoo Bob ja osoittaa huoltorakennusta, jonka seinät hän on hiljattain maalannut.

— Olin toki mukana rakentamassa koko stadionia. Taisi olla vuosi -48, olin silloin vielä koulupoika. Meidän tehtävämme oli kerätä kivet pois kentältä.

Bob on kulman poikia. Hän ja gretnalainen jalkapallo ovat kulkeneet yhtä matkaa, pienin poikkeuksin, noin seitsemän vuosikymmenen ajan.

— Tein seuran kanssa sopimuksen kun olin 16, siis vuonna 1952. Pelasin pari—kolme vuotta, armeijaan asti. Sitten tulin takaisin, mutta pelit loppuivat loukkaantumiseen, hän muistelee.

— Nyt vain kannatan, naurahtaa Bob, ja lipan alla vilkkuvissa silmissä säihkyy.

Paljon on muuttunut, hän huokaa. Muuttuu varmasti jatkossakin.

 

Stadionin valot ja Skotlannin sinitaivas.

Stadionin valot ja Skotlannin sinitaivas.

Vilkaisen kelloani. Kenttää katsellessa, jalkapallosta jutellessa ja kevätpäivää ihaillessa aikaa on vierähtänyt huomaamatta paljon enemmän kuin ajattelin.

On ihan pakko fiilistellä vähän. Gretna 2008 kun osoittaa taas kerran, että mitä pienemmästä seurasta on kyse, sitä maanläheisempi on yleensä tunnelma. Ja sitä pienempi kynnys on ottaa vieraita vastaan.

Huipulla itse jalkapallo on parasta, mutta alempana jotenkin aidointa. Kuinka moni seura ottaisi ulkomaalaisvieraat vastaan päivän varoitusajalla?

Gretna 2008:lle on helppo toivoa kaikkea hyvää.

Kun alamme tehdä lähtöä, Rome käy hakemassa toimistolta tuliaisia. Lippiksen, otteluohjelman, rintamerkkejä. Stadionilta lähtiessämme Rome ja Graham jäävät kinaamaan siitä, minkälaisia palloja seuralle on varaa ostaa. Kahdeksankympin virallisia pelipalloja vai Mitren ihan hyviä halpisversioita, joita saa neljä yhden kalliimman hinnalla?

Käännän turhan hienon vuokra-Passatin nokan kohti etelää. Vastaan tulee Gretnan tärkein maamerkki, pieni vihkikappeli, ja sitten ollaankin jo Englannin puolella. Oma lomani on lopuillaan ja edessä arkeen paluu.

Arki jatkuu myös Gretnassa. Luulen, että juuri niin Stuart, Barry, Father Bob ja muut gretnalaisen jalkapalloilun voimahahmot sen haluavat olevan.

Vuoristorataa lie nähty jo riittämiin.

 

DSCF2114

Tuhkasta noussut, osa 1: Gretna FC:n uho ja tuho

Lähteitä:

Stuart Romen, Barry Grahamin ja Father Bobin haastattelut.

BBC, The Guardian, The Scotsman, Herald Scotland, Wikipedia.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: