Leave a comment

Matka appelsiinien maahan, osa 2/4: Villarreal C.F. Fan Club Finland

klubi

Klubilaiset edustamassa. Kuva: Ari Mäenpää.

Ihmiset ovat ystävällisiä, henki on lämmin ja paikka on sopivan pieni. Siksi Vila-Real — ja Villarreal, sanoo Ari Mäenpää. Hän tietänee, mistä puhuu.

Jo Urheilukanavan aikoihin La Ligaa seuranneet muistavat, miten Villarrealin peleissä päätykatsomoon oli usein ripustettu iso Villarreal C.F. Fan Club Finland -lakana. No, fan club on edelleen voimissaan. Mäenpää on sen perustaja ja nokkamies, joka omistaa seuran kausikortin ja käy säännöllisesti paikan päällä peleissä, vaikka asuu varsinaisesti Haminassa.

Tästä fan clubista piti ehdottomasti ottaa vähän selvää.

b2 2 sisä

Maskotit Girona-pelissä.

Olin itse halunnut Villarrealin peliin jo pidempään. Siihen on monta syytä.

Ensinnäkin pienen kaupungin ylisuorittava joukkue on aina sympaattinen, olkoonkin paikallisen patruunan aikanaan rahalla nostama. Menestyksen lisäksi oli mielikuva joukkueesta, joka pelaa mukavaa futista. Oli Manuel Pellegrinin kovat kaudet 2000-luvulla, Marcelinon johdolla Mestarien liigaan -hype pari vuotta sitten, näitä juttuja. Ja tietysti pelaajia.

Marcos Senna, Diego Forlán. Juan Román Riquelme!

Vähemmästäkin jää muistijälki.

Kävin pelissä ja pidin näkemästäni. Siitä lisää Valencia-sarjan ensimmäisessä osassa.

Kotiin palattuani sain Mäenpään langan päähän kertomaan seurasta ja fan clubista vähän lisää.

klubi2

La Cerámica iltavalaistuksessa. Kuva: Ari Mäenpää.

 Jalkapallon historiassa juuri nyt on oikea aika nähdä Villarrealin pelaavan.

Joukkue on viettänyt historiastaan suuren osan Segundassa, Segunda B:ssä ja jopa Tercerassa. Vasta 2000-luvulla Villarreal on noussut kukoistukseensa, ja se kukoistus onkin ollut aikamoista.

2000-luvun alkuvuosina myös Mäenpää tutustui Villarrealiin.

— Olin Kotkan sisustusmaailmassa töissä. Toimme Suomeen kaakeleita 14 eri tehtaalta.

Työ vei miehen Castellónin provinssiin itäisessä Espanjassa. Castellón de la Plana ja viereinen Vila-Real ovat keramiikkateollisuuden aluetta, joten Mäenpää työkavereineen päätyi sinne katsomaan, mistä myytävät laatat tulivat.

Kuinka ollakaan, reissun aikaan sattui pelattavaksi Villarrealin kotiottelu. Mies oli myyty saman tien. Yhdestä reissusta tuli kaksi, kahdesta kolme, ja kohta Mäenpää huomasi matkaavansa Villarrealin peleissä alvariinsa.

Tästä innostuksesta syntyi faniyhdistys. Virallisesti se on perustettu vuonna 2006. Nykyisin sen Facebook-ryhmässä on 340 jäsentä.

Mäenpäätä kiehtoo Villarrealissa sekä seura että kaupunki.

Suomalaista kohdellaan Vila-Realissa kuin kukkaa kämmenellä, hän kuvailee. Muita turisteja kaupungissa ei juuri käy.

— Vila-Real on pieni kaupunki, 50 000 asukasta, ja siellä on erittäin ystävällisiä ihmisiä. Ilmapiiri on todella lämminhenkinen.

b2 1 ulko

Stadion osana kaupungin silhuettia.

Jalkapallo on kaupungin yhteinen harrastus. Suurseura pienessä kaupungissa yhdistää ihmiset ammatista riippumatta.

Viime vuosina peli on tarjonnut myös klassisesti sanottuna ilonaiheita vaikeuksien keskellä. Vaikeat ajat näkyvät myös Castellónin teollisuudessa. Tehtaita on suljettu.

— Talouslama alkoi Espanjassa 2012 ja Suomessa pari vuotta myöhemmin. Siellä meni 6—7 tehdasta nurin, Mäenpää kertaa.

Toimitusvaikeudet heijastuivat Suomeen asti, ja Kotkan sisustusmaailma ajautui konkurssiin.

Mäenpäälle se tiesi sitä, että idean hauduttelun jälkeen harrastuksesta on tulossa työ. Mäenpää on vastikään perustanut Villa-Ari-nimisen yhden miehen matkatoimiston, joka järjestää urheilumatkoja sekä Vila-Realiin että muualle.

Taustalla on se, että karkeasti laskettuna Villarreal Fan Club Finlandin kautta peleissä on käynyt vuosien aikana satoja suomalaisia.

— 12—13 vuotta olen vienyt sinne ihmisiä harrastuksen puitteissa. Nyt harrastuksesta ja työstä on tulossa vähän sama asia.

Vila-Realin valttina on sijainti, vaikka se on melkein keskellä-ei-mitään. Castellóniin pääsee junalla suoraan Barcelonasta, jonne taas on hyvät lentoyhteydet. Halutessaan futisreissuun voi yhdistää pelejä Kataloniassa tai läheisessä Valenciassa, Mäenpää luettelee.

— Viikonloppuun saa järjestettyä vähintään kolme peliä jos haluaa.

Castellónin suunnalla kilpailua ei juuri ole. Etelässä toimii Málaga Fan Club Finland, mutta alueellisesti toiminta ei mene päällekkäin. Itse asiassa faniyhdistykset ovat tehneet jonkin verran yhteistyötä keskenään.

 

Villarrealin viime aikojen vire La Ligassa on ollut hieman laskusuuntainen. Joukkue taistelee tällä kaudella pääsystä Eurooppa-liigaan.

Sarjasta tekee kimurantin se, että häntäpäässä taistellaan säilymisestä kynsin hampain. Siitä seuraa väkisinkin ristiin pelaamista joukkueiden pelatessa veitsi kurkulla.

— (Cédric) Bakambu lähti jouluna Kiinaan. Hän oli silloin Messin jälkeen maalintekijätilastossa kakkosena. Joukkue on ollut sen jälkeen vähän sekaisin ennen kuin se löytää uudet kuviot, Mäenpää sanoo.

Hänen luottonsa siihen, että Eurooppa-liigan paikka aukeaa, on silti kova.

— Luotan Carlos Baccaan. Hänellä on ollut pieniä loukkaantumisia, mutta jos Bacca säilyy ehjänä, hän tekee kyllä maaleja. Toinen työmyyrä, Samu Castillejo, on kehittynyt todella nopeasti. (Nicola) Sansone on ollut loukkaantuneena, hän on vielä kysymysmerkki.

12 miljoonalla punnalla Manchester Citystä ostetun 20-vuotiaan turkkilaiskärjen Enes Ünalin suhteen Mäenpäällä on kovat odotukset.

— Hän on nopea ja saa paikkoja, mutta sählää vielä usein viimeisen kosketuksensa.

b2 3 jälki

Pettynyt kotiyleisö poistuu paikalta Girona-tappion jälkeen.

Sattumalta kävi niin, että Mäenpää kävi aivan hiljattain myös Byyrin vieraana. Byyrin haastattelussa lisää Mäenpään jalkapallotaustasta ja Villarreal-elämäntavasta.

Video löytyy Youtubesta:

https://www.youtube.com/watch?v=q50Gfs93ZZg&feature=youtu.be

Villarreal Fan Club Finland on Facebookissa. Ari Mäenpään matkatoimisto toimii osoitteessa www.villa-ari.fi.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: