Leave a comment

Matka appelsiinien maahan, osa 3/4: Leo, Geoffrey ja Mendietan haamu (eli kahden pelin supersunnuntai Valenciassa)

1 iltastadion

Mestalla.

Jos olin lauantaina käynyt nukkumaan hyvillä mielin, niin sunnuntaiaamuna tunnelma ei ainakaan laskenut. Edessä oli kahden livematsin päivä, mutta ei siinä kaikki: aamu alkoi aikalailla ainutlaatuisia maisemia katsellessa.

Kun etsin majoitusta, vastaan sattui opiskelija-asuntola, josta sai vuokrattua huoneita lyhyemmäksikin aikaa. Hinta oli kohdallaan ja joka huoneessa oli oma jääkaappi ja minikeittiö, mikä on tällaisilla reissuilla aina plussaa. Mutta sijainti oli se, joka tämän paikan lopullisesti minulle myi. Rakennus oli nimittäin suoraan vastapäätä Valencia CF:n Mestalla-stadionia.

Niinpä avatessani silmät 10 tunnin unien jälkeen näin ikkunasta ensimmäisenä Mestallan valtavan päätykatsomon valoineen kaikkineen.

Ei hullumpaa. Ei yhtään hullumpaa.

2 aamumaisema

Villasukka kaipaisi parsimista. Muuten aamun näkymä oli mitä mainioin.

Päivän ohjelma oli selvä: kello 12 Levante—Espanyol ja kello 20.45 Valencia—Betis. Välissä neljän jälkeen kärkipeli Barcelona—Atlético tv-hommina.

Join kahvit Mestallaa ihaillen, kiersin stadionin kupeessa järjestetyn sunnuntaikirpputorin, paikallisen Rastron, ja suuntasin kohti Levanten Ciutat de Valencia -stadionia.

Mestallan kaupunginosa, josta Valencian stadion on saanut nimensä, on reitistä riippuen parisen kilometriä Valencian keskustasta. Pelipäivän kannalta oikeaan suuntaan: Levanten stadionille matkaa oli samainen reilut 2 kilometriä, siis sopiva sunnuntaiaamun reippailu.

Levanten värejä alkoi näkyä vasta aivan stadionin lähettyvillä. Suuntasin stadionin lähipubiin, jossa toden totta oli asioita mietitty: pubin perällä oli lapsille pallomeri.

Vastustin kiusausta rynnätä sekaan ja seurailin sen sijaan, miten koti- ja vieraskannattajat minglailivat sulassa sovussa pubissa ja sen kadulle jatketulla terassilla.

3 ulkokuva ciutat

Ciutat de Valencialle mahtuu noin 26000 katsojaa.

Jos La Ligan mestaruus on — ainakin nyt — sinettiä vaille Barcelonan, sarjan häntäpäässä riittää pelattavaa.

Levante nousi täksi kaudeksi takaisin pääsarjaan oltuaan viime kaudella Segundan ykkönen. Syksy meni joukkueelta ihan hyvin, mutta tämän vuoden puolella on ollut vaikeaa. Ennen Espanyol-peliä alla oli peräti 14 pelin voitoton putki.

Vierasjoukkueen kausi on myös mennyt hitusen alakanttiin, mutta vaikka Espanyolin sarjasijoitus oli tukevasti alemman keskikastin alareunalla, piste-eroa putoamiskamppailuun oli kymmenkunta pistettä.

On pakko myöntää, että olin stereotyyppisesti niputtanut Levanten kaupungin pienen kakkosseuran rooliin, mitä se toki Valenciaan verrattuna onkin. Ihan pienestä seurasta ei silti ole kyse: 2000-luvulla seura on ollut enemmän Primerassa kuin Segundassa ja parhaimmillaan sarjassa kuudes kaudella 2011—12. Ciutat de Valenciakin vetää yli 26000 katsojaa. Espanyolia vastaan katsojia oli 17 143.

Peli oli tasaista, voisiko sanoa varovaistakin. Levante yritti jotain saman tyyppistä kuin Girona edellispäivänä, muttei pystynyt siihen läheskään samalla tasolla. Vastahyökkäykset olivat enemmän toiveikkaita pystypalloja perään ryntäävälle yksittäiselle kärkimiehelle kuin useamman pelaajan harkittuja, hallittuja iskuja.

Espanyol ei tosin ollut paljon kummempi, mutta puolusti hyvin. Ottelu ei hurmannut. Alkuiltapäivä Valenciassa meni hienouksista nauttimisen sijaan enemmän ylipäätään pelissä olemisen fiilistelyyn.

Melkolailla hiljaa ollut kotiyleisö heräili vasta tunnin jälkeen, kun José Luis Morales oli vienyt kotijoukkueen pilkulta johtoon. Mitä pidemmälle kello kävi, ja mitä enemmän Levante näytti vihdoin saavan voiton, sitä kovemmaksi kävi katsomon kannustus.

Ja sitten: pannukakku. Lisäajalla Espanyolin Léo Baptistão, Rayo Vallecanosta tuttu, iski vieraat tasoihin.

Yleisön turhautuminen ja kiukku oli lähes käsinkosketeltavissa. Tuli vahva fiilis siitä, että tätä on koettu ennenkin, ja näinhän se onkin. Esimerkiksi edelliskierroksella Alavés teki Levantea vastaan 1—0-voittomaalinsa 89. minuutilla.

Jotain pitäisi tehdä, tuntui moni pohtivan, ja seurajohto myös. Pelin jälkeen tuli tieto, että Levanten päävalmentaja Juan Rámon López Muñiz on saanut potkut ja apuvalmentaja Paco López jatkaa kauden loppuun.

Lievästä tunnelman vaisuudesta huolimatta Levante oli kaiken kaikkiaan mukavan leppoisa kokemus. Ei mikään futishurmion tyyssija, mutta vaivaton ja miellyttävä stadion pelin seuraamiseen. Levantelle ehdoton suositus, jos sattuu olemaan Valenciassa ja peli osuu kohdalle.

4 sisäkuva ciutat 1

Perinteinen panoraama.

4 sisäkuva ciutat 2

Perinteiset maskotit.

4 sisäkuva ciutat 3

Albanialaiskeskikenttä Enis Bardhi jakamassa nimmareita pelin jälkeen.

Iltapäivän Barcelona—Atléticossa ei ollut näin Atleti-lasein paljon katsottavaa, mutta pitihän se silti katsoa loppuun asti. Jo hieman heräilleet haaveet siitä, että sittenkin hay liga, haihtuivat Messin unelmavaparin myötä taivaalle lopullisesti.

Oli aika alkaa illan suurotteluun valmistautuminen.

Valencia on seura, joka on kutkutellut mielikuvitustani jo kaukaa 2000-luvun alusta. Juuri niistä espanjalaisen futiksen hulluista menestysvuosista, jolloin yksi jos toinenkin seura meni Euroopassa pitkälle vähän joka vuosi ja kilpailu liigamestaruudesta oli kovaa. Ja joka melkein jätti jälkeensä savuavia raunioita kun talouskupla puhkesi ja seurat huomasivat olevansa satojen miljoonien veloissa.

Siitä aikakaudesta mieleen on jäänyt ennen kaikkea kaksi seuraa: Deportivo la Coruña, Super-Depor, joka oli aikanaan myös ensimmäinen espanjalaisjoukkue, jonka pelissä olin paikan päällä. Ja Valencia valkoisine, teltan kokoisine paitoineen, gaizkamendietoineen, santiagocanizareseineen, robertoayaloineen. Ja sitten tietysti Mestallan stadion, Camp Noun tai Bernabéun tapaan pala kerrallaan laajennettu, romantiikkaa ja tyyliä henkivä jättiläinen. Sinne olin halunnut vanhana stadionbongarina päästä jo pitkään.

5 legendaseinä

Mestalla kaksi tuntia ennen pelin alkua.

Sitä paitsi Valencian historiaan kuuluu myös ehkä kaikkien aikojen espanjalainen suosikkipelaajani David Villa. El Guaje pelasi joukkueessa 2005—2010 ennen siirtymistään Barcelonaan. Hänen kanssaan polkuni ovat kohdanneet usein, muutenkin kuin Espanjan maajoukkuetta seuratessa.

Kesän 2010 MM-kisojen jälkeen satuin olemaan Barcelonassa kun Villa oli juuri siirtynyt sinne. Camp Noun fanikauppa oli täynnä Villan pelipaitoja.

Madridin-keväänä 2014 Villa oli tietysti Atléticossa tärkeässä impact subin roolissa Colchonerojen painellessa liigamestaruuteen ja Mestarien liigan finaaliin.

Syksyllä 2017 meidän piti kohdata vielä kerran, kun pitkään odotetun New Yorkin -reissun ajalle osui New York Cityn peli. Ikävä kyllä Villa loukkasi itsensä edellisviikonlopun maaottelussa, samoin kuin Alexander Ring omassaan. NYC:n superkolmikosta pelasi vain Andrea Pirlo, jonka näkeminen oli tietysti hienoa, mutta jätti lopulta valjun maun Mestarin oltua ottelussa hyvin laiskalla pelipäällä.

6 hulinaa

Joukkueet saapuvat.

Valencialle vuosituhannen taite oli erityisen hyvä. Joukkue voitti mestaruuden vuosina 2002 ja 2004. Mestarien liigan finaaliin se ylsi 2000 ja 2001, häviten tosin molemmat. Uefa-cupin Valencia voitti keväällä 2004.

Vastapainoa tuovat viime vuodet. Peter Limin omistuksessa seura ajautui jopa putoamistaisteluihin. Päävalmentajaksi revittiin Gary Nevillen tapaisia kavereita aivan pystymetsästä. Se tuntui Suomesta käsin omituiselta. Kun nyt katseli paikan päällä stadionia ja sinne kerääntyviä ihmismassoja, asia tuntui vielä käsittämättömämmältä.

Tässä oli nimittäin nyt ison seuran ja ison pelin fiilistä. Villarrealissa hyvää työtä tehneen Marcelinon päävalmentajakaudella Valencia on palannut paikalleen sarjan kärkeen ja on menossa kovaa vauhtia ensi kauden Mestarien liigaan. Omaa vuoristorataansa elävä Betis on nousussa sekin. Joukkue on tukevasti sarjan keskikastissa ja vire tuntuu Sevillassakin olevan enemmän ylös- kuin alaspäin.

Katselin kämpän parvekkeelta, miten kaulahuivien myyjät pystyttivät kojujaan ja ravintolat availivat terassejaan. Torvisoittokunta otti paikkansa pääkatsomon suoraan kadulle antavalta käytävältä ja töräytteli vaskimusiikkia ilmoille niin, että koko kortteli kaikui.

Joukkueet saapuivat paikalle omilla busseillaan ja saivat suosionosoitukset, joskaan mittakaava ei nyt ollut ihan sama kuin vaikkapa Realin tullessa Bernabéulle. Kadut oli suljettu, kaveriporukat kokoontuivat.

Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua.

7 sisäkuva

Näkymä omalta istumapaikalta.

Ison pelin henki jatkui stadionin sisäpuolella. Olin ottanut paikan päätykatsomosta, pystysuunnassa melko keskeltä. Paikka oli mitä mainioin pelin seuraamiseen, mutta myös tunnelman aistimiseen. Ja sitähän oli: koko ajan ilmassa oli jotain hulinaa, kannustusta, huokailua. Vaikka yleisöä oli lopulta vain 35000 — odotin paljon enemmän — Mestalla tuntui elävän joukkueensa mukana.

Ja mikäs oli eläessä, kun joukkue kairasi tyylikkään 2—0-voiton ja varmisteli nelossijaansa entisestään.

Valencian peliä oli ilo katsella. Ranskan maajoukkuemies Geoffrey Kondogbia oli keskikentällä kaiken ydin sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan.

1—0-maalin teki tilastojen valossa uransa parasta kautta pelaava brassisyntyinen Espanjan maajoukkuelaituri Rodrigo. Gonçalo Guedes vapautti Rodrigon 60 metrin pystysyötöllä läpi. Tämä harhautti puolustajan ja sijoitti pallon rankkarialueen reunalta tolpan viereen. Maailmanluokan maali. Peliä oli pelattu 23 minuuttia.

Toisen puoliajan alussa tulleen 2—0:n teki italokärki Simone Zaza. Zazan vapautti loistosyötöllään Kondogbia, joka löysi millintarkalla pystypallolla hieman vapaaksi boksiin unohtuneen Zazan.

Valencia näytti olevan menossa vahvasti kohti paluuta Mestarien liigaan. Ilohan tällaista on seurata paikan päällä, tuumin.

Ilo oli nähdä livenä myös Betis-seuralegenda Joaquín, joka pelasi Valenciassa samaan aikaan David Villan kanssa. Joaquín sai kotiyleisöltä kovat aplodit poistuessaan pelin jälkeen kentältä.

— Pelasimme täysipainoisen pelin. Vastustaja jäi melkein kokonaan ilman paikkoja, sanoi Valencian päävalmentaja Marcelino pelin jälkeen, ja aika lailla niin se oli, yhtä maalivahdin estämisen vuoksi hylättyä maalia lukuunottamatta.

Muuta Marcelino ei juuri sanonutkaan. Totesi ympäripyöreästi, että hyvältä näyttää Mestarien liiga -paikan suhteen, mutta hyvänolontunteeseen ei parane sortua, ja että nollapeli oli pelaajille tärkeä palkinto uhrautuvasta puolustuspelistä.

8 lopetuskuva 1

Mestalla sisältä.

8 lopetuskuva 2

Pelin jäljet naapurustossa.

Supersunnuntai oli ollut nimensä veroinen. Kaksi ottelua, molemmat omalla tavallaan merkittäviä. Kaksi stadionia, kahdenlaista meininkiä, futisromantiikasta nautiskelua aamusta iltaan. Olihan siinä yhdelle päivälle aika paljon.

Kävin tyytyväisenä kulmakuppilassa lyhyillä jälkipeleillä ja kömmin kämpille nukkumaan.  Viikonlopun futisrykäys oli takana. Edessä oli tavallisten ihmisten turistipäivä Valenciassa.

9 museoo 1

Maanantain aamulenkkimaisemissa ei ollut valittamista.

9 museoo 2

Bancaja-kulttuurikeskus oli auki maanantainakin, toisin kuin muut museot. Menossa oli muun muassa valencialaistaiteilija Manolo Valdésin näyttely.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

%d bloggers like this: